Hevospalvelut Onnenpisara

Olen kiinnostunut hevosten luonnonmukaisesta ruokinnasta. Meidän hevosella käytetään yrttejä kuureina tarpeen mukaan, mm. lääkekuurin jälkeen maksan puhdistukseen, mielialoja tasoittamaan sekä helpottamaan nivelvaivoja. Tässä Nina Viitamäen (Luontoäidinhevoset) kirjoittama artikkeli hevosten luonnonmukaisesta ruokinnasta!

Hevosten luonnonmukainen hoito

Aihe, joka tänä päivänä on saanut suurta huomiointia ja josta yhä enemmän ollaan kiinnostuneita ja halutaan tietää lisää. Hyvä niin, sillä olemmehan me jo useiden vuosikymmenten ajan ohjanneet huomaamattomasti hevosemme meidän näköiseen yhteiskuntaan, josta helposti olimme unohtaneet alkuperäisen ja aidon terveyden hoitoon kuuluvan periaatteen, luonnollisen. Vielä kymmenen vuotta sitten asia oli hukassa, jos siitä puhuttiin tai puhumattakaan jos sitä esitti ihmisille, sai mätiä tomaatteja päälleen, sai puukkoja selkään ja ihmiset suhtautuivat asian esittäjää kohtaan ikävää kritiikkiä. Se kuvasti asennoitumisen jyrkkää vuorenhuippua, jota usean vuoden ajan koitin rakkaudella, ystävyydellä ja pehmeällä elämän otteella tasoittaa ja madaltaa kynnystä. Nyt koen, että aika on tullut. Hevosten on aika saada nyt jotain pysyvää, jotain mitä ne ovat odottaneet; meidän ihmisten asenteiden muuttumista hevosten hoitoa kohtaan.

Yksiosa luonnonmukaista hoitoa on fytoterapia eli kasvilääkintä. Kasvilääkintä/ yrttihoito on hevosille miellyttävä ja usein maittava tapa ylläpitää fyysistä- ja psyykkistä kuntoa. Se on “pehmeä” hoitomuoto. Kun puhumme kasvilääkinnästä, tulee tietenkin ensimmäisenä mieleen sairaudet, sekä niiden hoidot, että niihin käytettävät keinot. Kasvilääkinnästä on maailman historiassa osoitettu monta merkittävää merkkihenkilöä. On ollut Munkkeja, Nunnia, herbalisteja  niin Kiinasta kuin Saksasta sekö unohtamatta omaa Lönnrothiamme, joka teki erittäin mittavia tutkimuksia kasvihoidoista ja tutki kasvien kemiaa lääkinnässä.

On kuitenkin elämäntehtäväkseni jo osoittautunut, että vieläkään, tämän päivän yhteiskunnastamme ei löydy juurikaan tietolähteitä, joista ilmenee hevosten kasvihoitoon perustuvaa tietoa.

On erittäin yleistä, että hevosia hoidetaan ja lääkitään ihmisille tarkoitetuin ohjein ja kasvein. Rakkaat hevosystävät, kuten tiedämme, hevonen ei ole kaltaisemme. vaikka elimet ovat luotuja samoihin tehtäviin kehoissamme, ei niiden fysiologinen toiminto kuitenkaan ole verrattavissa meidän ruuansulatukseen aineenvaihduntaan, ravinnon hyötykäyttöön jne. Kehomme toimivat eritavoin. Hevosilla ei ole sappea, ne  valmistavat useita vitamiini ym yhdisteitä omassa kehossaan, ruuansulatusaika on erilainen, ravinto on erilainen.

Siksi tahdonkin aina sanoa ihmisille, että hevonen syö lääkkeensä ravinnon tavoin, kun me ihmiset käytämme samaa lääkkeenä, emme niinkään ruokana. Hevonen on kasvissyöjä, ihminen on sekaravinnon käyttäjä.

Kun hevonen saa helpotusta kasvien juuria syömällä esimerkiksi suolistohiivaan tai ripuli oireisiin, voisi ihminen saada samoin syödystä lähteestä erittäin traagisia oireita. Mistä ihminen tekee uutteita ja juo teetä, sen hevonen söisi luonnossa sellaisenaan, olipa kyse kesästä tai talvesta.

Emme voi yleistää kasvivalikoimaa soveltuvaksi kaikille eläimille soveltuvaksi samoin periaattein kuin meille ihmisille ne ovat opetettuja. Miten poro saa helpotusta jäkälästä yskään tai suolistotulehduksiin, kun se sitä on jo syönyt koko ajan?

Miten lääkitset valasta, joka on nisäkäs myös, samoin periaattein?

Miten kissa reagoi minttuun, jos sitä annetaan samoin periaattein kuin ihmisille?

On siis hyvä pysähtyä aina lääkinnän edessä miettimään, tekeekö varmasti oikein. Kasvihoito on luonnollista ja pehmeää, mutta se on lääkintää, johon kuuluu samat periaatteet kuin kaikkeen lääkintään.

Miksi sitten hevonen hyötyy kasvilääkinnästä?

Koska hevonen elää kasveista. Sen ruokavalioon tai ruoka-aineympyrään kuuluu vain kasveja ja niiden eri osia. Onhan heinä eräänlainen kasvivalikoima vyyhti, joka tosin tänä päivänä on melko suppea valikoimaltaan. Kaura, jota usea hevonen syö, on kasvin siemen osa jos siitä syödään se yleinen jyvä osa .Hevonen kuitenkin syö kaurasta myös muita osia, joka usein epätietoudessa on ihmisillä. kauran jyvä saattaa olla sopimatonta toisille.Toisia se kuumentaa, toisille tulee iho-ongelmia. Tällaiselle hevoselle voisi samasta kasvista sopia vaikkapa nuoret versot eli oraat, joilla on myös päinvastainen vaikutus eli ne rauhoittavat, rentouttavat ja hellivät vatsaa.

Kun ihminen laskee hevosensa kesälaitumille, hän kuvittelee , että hevosen kuuluu syödä ns täysikasvuinen heinän korsi. ja kerätäänhän heinät kun ne ovat ”isoja”. Näin usea hevonen saakin oireita, aineenvaihdunta hidastuu liian voimakkaan ruuan syömisestä, liian pienellä tutustumisajalla. Jos hevonen taas laiduntaa luonnossa, jossa on kasvillisuutta, se syö sieltä vuodenaikojen mukaan eri valikoimaa, eri kasvuvaiheiden aikana. Hevonen ei mieti: Jätänpä tuon oraan kasvamaan ja tulen syömään sen, kun se on kasvanut isoksi.

Enää emme myöskään laidunna hevosiamme metsiin ja hakamaihin, joihin entisaikoina eläimiä vietiin. Ruoka-aine valikoima oli ennen rikkaampi, olipa ihmiskunta sitten miten köyhä tahansa, luonto oli rehevämpi ja monipuolisempi.

Muutosten tuulia

Ruokavaliomme ja elämän tyylimme ovat muuttuneet radikaalisti sadan vuoden aikana, kehomme ei.
Seurauksena kehityksestä ovat lisääntyneet ylilihavuudet, sydän sairaudet, psyykkiset ongelmat (jotka taitavatkin olla kärjessä kansansairauksien listalla).
Samoin on käynyt hevosten. Niiden elämä on turhan usein rajoitettua ulkoilun, liikunnan, ravinnon ja luontaisenkaltaisen laumaelämän tiimoilta. Psyykkiset vaivat, suolistovaivat ym. ovat lisääntyneet hevosten keskuudessa, eikä se liene enää uusi uutinen. Harvalla meillä on enää mahdollisuus antaa rakkaille luontokappaleille niille luontaisen kaltaista elinympäristöä. Hevosen elinolot ovat muuttuneet nopeasti.
Vaikka hevonen ei eläimenä ole muuttunut satoihin vuosiin, niin elinolosuhteet ovat muuttuneet viimeisen 50 vuoden aikana huomattavasti. Sopeutuminen nopealla aikavälillä on vaativa tehtävä luontokappaleelle, kun siihen ei meinaa kyetä edes ihminen, joka tuota nopeaa elinolojen muutosta on itse aiheuttanut. Maamme historiassa hevosilla on ollut tärkeä rooli ja hevosten hyvinvointiin sekä työkykyyn perustui maatilojemme vauraus ja tuotantokyky. Viljan viljely oli aikoinaan pääasiallinen maatilojen tuottava elinkeino, lehmiä pidettiin vain kotitarpeiksi ja tuottamaan lannoitetta viljapelloille. Sodan loputtua maassamme oli yli 400 000 hevosta, vaikka paljon hevosia menehtyi sodassa sekä jäi tai annettiin Venäjän puolelle.
Heinän viljelyllä on lyhyt historia. Heinää ei varsinaisesti viljelty maassamme ennen sotia, vaan kotieläimille kaadettiin luonnonniittyjä sekä joutomaita. Lehmät laidunsivat lehtohaoissa tai järvien rannoilla. Sotien jälkeen kun heinänviljely alkoi yleistyä, niin leipävilja sai väistyä. Karjan pito helpottui kun heinän tarjonta lisääntyi. Maatalouden suunta alkoi kääntyä karjataloudeksi, ja maidontuotanto lisääntyi. Lypsykarjan tarpeet alkoivat määrätä heinän laatua ja tarvetta

Kun traktorit valtasivat maatalouden työt itselleen, niin hevoset kävivät ”arvottomiksi”. Hevoskanta romahti lyhyessä ajassa alle 40 tuhanteen yksilöön 60-luvulla (eli vain 10 % jäi pääasiassa kotieläimiksi tai harrastekäyttöön). Hevosia ei enää arvostettu ja hevosten ruokaan ei kiinnitetty huomiota, koska hevonen ei ollut tässä maatalouskoneistossa enää tärkeä.
Karjatalouden kehitys muutti tuolloin koko heinänviljelyn suunnan. Peltoja alettiin salaojittaa, ja nuo tuiki tärkeät yrttirikkaat ojien pientareet ja niityt alkoivat kadota. Samalla viljellyn heinän laatu alkoi muuttua enemmän maidontuotantoa ja karjataloutta palvelevaksi. Siirryttiin yksipuoliseen heinänkasvatukseen ja timotei alkoi vallata pellot. Maidon määrä (eli tuotos) piti kasvaa ja meijereitä syntyi kuin sieniä sateella, samalla maidon laadun piti tuolloin olla mahdollisimman rasvaista. Hevosten ruoka unohtui tässä tuotannon kasvun tiimellyksessä, eikä se ollut edes tämän kehityksen tavoite.

MIKSI LUONNONMUKAISTA RAVINNETTA EI SITTEN OLE TARJOLLA?

Koska kasveja ei voi patentoida, eikä niille voi hakea yksinmyyntilupaa. Rehuteollisuus ja lääketeollisuus eivät voi näillä rahastaa. Lääketeollisuus laittaa miljardeja tutkimustyöhön kasvien vaikutuksista ja vaikuttavista aineista, ja tuo biokemia on tarkoin varjeltua tiedettä.

Kun opitaan tuntemaan kasvin vaikuttavat aineet, ja eristetään yksi kasvin komponentti, niin tämä sitten syntetisoidaan ja tuolle tuotteelle haetaan patentti. Sitten vaan laitetaan tehdas syytämään tuotetta markkinoille ja tehokas mainonta sen eriomaisuudesta. Kerrotaan kuinka hyvä ja elimistölle tärkeä on tämä tuotettu ”vitamiini” tai valmiste on ja miten helppoa sitä on ottaa suoraan tablettina ja täsmä annoksena.
Nämä synteettiset vitamiinit ja kivennäiset voivat toimia alussa hyvin, mutta kun elimistön voimavarat eli varastot näitä muita tarvittavia aineita, joilla tuota keinotekoista tuotetta voidaan elimistöön imeyttää, ovat loppuneet, niin elimistön tasapaino alkaa horjua. Seurauksena tulevat monet puutostilat, sairaudet ja vaivat.

Erilaiset sairaudet, jotka ovat ns. tulleet jäädäkseen, johtuu hyvinkin pitkälti yhteiskunnallisista muutoksista. Hevosten vieminen ja tuominen maasta toiseen, ruokien muuttuminen erilaiseksi niin koostumuksiltaan kuin olomuodoiltaan, ravintoaineiden muuttuminen orgaanisesta epäorgaaniseksi, laidunten muuttuminen pienemmiksi ja köyhemmiksi, laitumet ovat muuttuneet enimmäkseen aitauksiksi, hevonen joutuu olemaan tänä päivänä yhä enemmän harrastus kaveri, ei enää työjuhta. Harrastus on lisännyt ihmisten epätietoutta hevosen hoidosta ja käytöksestä, lajille ominaisista tarpeista ym. Hevonen on paljon yksin, ilman lauma seuraa, hevosen omistaa yhä useammin lapsi. Hevonen sairastaa stressiä useammin kuin kuin ennen, johtuen juuri edellä mainituista syistä. Moni asia on siis johtanut siihen, että tämän päivän hevonen voi huonommin Hevoselta vaaditaan paljon, sen tulee olla ominaisuuksiltaan milloin mitäkin. Ihminen valitsee useimmin harrastekaverikseen väärin perustein hevosen ja yleensä ne loppuvat siihen kun myynti ilmoituksissa kerrotaan hevosen olevan liian ongelmallinen.

“Ymmärtääksesi paremmin hevostasi, olisi hyvä myös tietää sen elinympäristöstä. Näin ehkä ymmärrät myös itsesi paremmin. Olemme kaikki selvänä osana luonnon moninaista kiertokulkua.”

Hevosten luonnollisen hyvinvoinnin puolesta kirjoitti Nina Viitamäki/ Luontoäidin hevoset

Lisää aiheesta löytyy www.luontoaidinhevoset.com